Vitikainen ja Tuppurainen: Kersantti Napalm – Barracuda
Tekijät: Vesa Vitikainen ja Markus Tuppurainen
Kustantaja: Storyhouse Egmont
Ilmestynyt: 2022
Sivuja: 68
Tuhat tulimmaista turskattia, tämähän on sarjakuva-arvostelu! Tällaista ei olekaan tullut sitten vuoden (käy tarkistamassa) 2019! Jos siis lasketaan video-muotoon tehdyt arvostelut sotasarjakuvista. Jos mennään pelkästään tässä muodossa postatuilla arvosteluilla, niin joudutaan menemään peräti vuoteen 2018. Tai siis silloinkin tuli arvosteltua Millerin Herrakansa Kvaakkiin, joten sitäkään ei voi laskea täällä julkaistuksi. Joten virallinen virallinen vuosi on 2016. Niin se aika rientää.
”Täällä taitaa jo nyt olla liian myöhäistä”
Nyt kun olemme saaneet selostettua että milloin on tehty mitäkin, on aika aloittaa tämä varsinainen sarjakuva-arvostelu.
Mutta sitä ennen on hyvä käydä läpi hiukan lisää vuosilukuja. On vuosi 2017. Kersantti Napalmin 25-vuotisspesiaali on juuri ilmestynyt. Olen yksi tekijöistä. On vuosi 2022. Napalm täytti kolmekymmentä vuotta. Se on kaksi kertaa niin pitkä aika kuin viisitoista vuotta. On vuosi 2004. Selaan Kvaakkia ja huomaan ilmoituksen jossa myydään Suomen kovimman amerikkalaisen supersankarin omaa sarjakuvalehteä, ja tajuan että niitä voi tehdä täälläkin ja tilaan lehdet. On vuosi 2016. Olen julkaissut Napalmia, mutta tämän Napalmin julkaisee Revontuli ja sitä myydään kioskeissa. On vuosi 1985. Synnyn, enkä ole kuullutkaan Vesa Vitikaisesta. On vuosi 2042. Napalm täyttää 50-vuotta ja kaikki juhlivat. Näytelmään perustuva elokuva täyttää 10-vuotta ja sen pidennetty versio julkaistaan Disney plussassa vain rajoitetun ajan. On vuosi 2023. Teen tätä arvostelua. On vuosi 2022. Lupaan tehdä tämän arvostelun.
Ja nyt lupaan että pääsemme tähän varsinaiseen arvosteluun. Heti seuraavan lauseen jälkeen. Niille teistä, jotka piditte tätä alustusta sirpaleisena ja omituisena, tervetuloa lukemaan arvostelujani!
”Käsissä on myös uusia ja vanhoja murtumia.”
Vesa Vitikaisen Kersantti Napalm siis porskuttaa edelleen, ja tällä kertaa kustantajana on Egmont. Egmont on nyt alkanut taas julkaista supersankareitakin albumi-muodossa, ja täytyy sanoa että Napalm on päässyt hyvään seuraan. Viime vuonna tulikin peräti kaksi albumia Marvelin Salatut sodat ja Barracuda. Toinen on todistettavasti myyty loppuun, mutta toista saattaa vielä olla jäljellä hyvin varustelluissa sarjakuvakaupoissa.
Barracuda keskittyy nimensä mukaisesti terroristiin joka tunnetaan vain nimellä Barracuda. Napalm on taistellut tätä salamurhaajaterroristia vastaan jo useammalla vuosikymmenellä, mutta nyt näyttää siltä että tämä on vihdoin jäänyt kiinni. Yleensä Vitikaisen Napalm tarinat ovat noin kolmen sivun juttuja, jotka joskus kertovat tarinan kokonaan, ja joskus ovat vain pätkiä isommasta tarinasta. Tällä kertaa on Markus Tuppurainen päässyt kuvittamaan kokonaisen sarjakuvan, mikä antaa tarinalle tilaa aivan toisella tavalla. Lähinnä siksi, että sen voi lukea alusta loppuun samasta albumista.
Ei siis mitenkään sillä että itse menisin aina välillä sekaisin että mitä on tapahtunut ja milloinkin, kun Vesa kertoo minulle seuraavasta ideastaan. Sillä kyllähän minä muistan että se juttu joka ilmesty vuonna 2018 Tähtivaeltajassa on sijoittunut vuoteen -82, ja sen jatko ilmestyi Sirkkelissä 2002 ja sen aiempi osa tulee ilmestymään ensi vuonna Kevyessä Metallissa. Kaikki nämä vuodet ovat selvästi helposti käsiteltävissä, jos siis omaa pääsyn herra Vitikaisen ajatuksiin.
Mutta palataanpa tähän albumiin. Kersantti Napalm on aina ollut jonkinlainen sekoitus agentti- ja supersankarisarjakuvia. Tällä kertaa toiminta on enemmän agentti-puolella. Mikä on sinällään oikein toimiva ratkaisu. Albumi on kirjoitettu kuin paraskin jakso NCIS-sarjaa, tai ainakin näin luulen, sillä en ole koskaan kyseistä sarjaa katsonut. Mutta tunnistan tropet parodioista. (Sanon tropet, koska en löytänyt tälle suomenkielistä vastinetta).

Vesan nokkela kirjoitus ja asiantuntemus onkin tarinan kantava voima. Yksittäiset heitot, niin sanalliset kuin se kun kaveri heitetään ikkunan läpi on mietitty huolella. Tässä on sarjakuva jonka voi lukea useampaan kertaan.
”Minulla on valokuvamuisti. Muistan kaikki valokuvat.”
Tuppuraisen taidetta ei voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: ammattimaista. Kuvakulmat on mietitty tarkkaan, ja katse oikein soljuu sivujen läpi juuri niin kuin pitääkin. Pidän varsinkin siitä miten ääniefektit on usein rakennettu osaksi ruutua. Aion koittaa matkia tätä. Erityisenä huomiona mainittakoon, että konetuliaseista tulevat suuliekit olen jo napannut omaan käyttööni.
Saman ruudun käyttämistä uudelleen toisessa kohdassa sarjakuvaa on käytetty harkiten ja vain paikoissa joihin se kuuluu. Tästä saattavat jotkut arvostelijat olla sitä mieltä että se on laiskaa ja saa sarjakuvan vaikuttamaan pysähtyneeltä. Mutta kun selvästi on välillä tarkoitus saada tilanne vaikuttamaan pysähtyneeltä, niin tämä on siihen oiva keino.
Jos koitan etsimällä etsiä albumista jotain vikaa, niin löydän yhden. Joskaan minulle se ei ole edes vika, vaan ominaisuus. Jenkeissä on ollut jo pitkään tapana, että kaikkein maineikkaimpien tekijöiden albumeita julkaistaan uudestaan mutta huomattavasti isommassa koossa. Sen antaa itseni kaltaisille tekijöille mahdollisuuden tarkistella kuvien pieniäkin yksityiskohtia mahdollisimman tarkkaan. Ja se on hyvä. Mutta jos et ole sairaalloisen kiinnostunut jokaisesta pienestä yksityiskohdasta jonka Tuppurainen on tähän tehnyt, niin sinulle olisi voinut sopia paremmin että tämä olisi julkaistu perinteisemmän supersankari-sarjakuvan koossa. Sanon tämän varmuudella, sillä Porin sarjakuvafestivaalien mainos-lehti alkuvuodelta 2022 sisälsi tämän tarinan 16 ensimmäistä sivua, ja ne näyttivät huomattavasti napakammilta kuin tämän albumin sivut.
Mutta ehkä Egmont ajattelikin juuri minua!
Jälkikirjoitus! Kirjoitin aiemman tekstin eilen, mutta tämä toinen vika tuli mieleeni kun luin Herrakansan arvosteluni uudestaan. Tässä albumissa on sama vika. Kopion valitukseni tähän suoraan. Voitte mielessänne vaihtaa tarvittavat sanat koskemaan tätä arvostelua.
”Ps. Tähän loppuun keräilijän valitus. Fyysiseltä kooltaan kirja on harmittavasti erikokoinen kuin yksikään aiempi Yön Ritarin osa, joten peräkkäin aseteltuina ne näyttävät hieman hupsuilta.”
