Kolme arvioita, tai jotain sinnepäin

Koska minulla on tällä hetkellä oikeaa aikaa käytettävissäni tosi vähän, sillä kaikki oikea aika menee töiden tekemiseen ja perheen kanssa olemiseen, niin seuraavien arvostelujen tai edes kirjoitusten, joita joku ehkä voisi mahdollisesti luulla arvosteluiksi menee vielä määrittelemätön aika. Siksi päätin tässä hetkin sitten että arvostelen tässä nyt muutaman asian teille.

Syyt tähän ovat seuraavanlaiset:

  • Kaikki muut projektini ovat juuri sellaisessa vaiheessa, että niistä ei oikein voi näyttää mitään ja niiden valmistumiseen menee vielä aikaa, mutta haluan kuitenkin kovasti huomiota
  • Päässäni on paljon ajatuksia jotka pyörivät ympyrää kunnes pääsen vapauttamaan ne kirjoitettuna enkä ajattele niitä enää
  • Haluan itselleni valheellisen tunteen siitä, että olen tehnyt, eli saanut valmiiksi edes jotain.

Joten. Nyt aion arvostella teille asioita. Ps. osa niistä saattaa olla osittaisia mainoksia.

Kofeiiniton Pepsi Max

Olen melko tunnettu Pepsi Maxin juoja. Tai siis en ole oikeastaan itse kovin tunnettu, mutta suurin osa jotka minut tuntevat osaavat kertoa että juon lähinnä Pepsi Maxia. Enkä nyt puhu mistään hyväksyttävistä määristä, ehei. Minä juon sitä aamupalalla, ruoan kanssa, välipalalla, janojuomana ja ihan muuten vaan. Se on elämän lähde, sillä se sisältää fenyylialaniinin lähteen. Älkää ottako tätä väärin, minä en juo sitä kello kuuden jälkeen illalla, koska siinä on kofeiinia, ja juon myös tavallista vettä vähintään puolitoista litraa päivässä. Tämä siis taustatietona sille, että minun pitäisi melko hyvin tietää miltä se maistuu. Erotan helposti onko itselleni kaadettu juoma tölkistä, isosta tai pienestä pullosta, vai onko se tullut hanasta, sillä kaikilla niillä on tietty maku.

Kofeiiniton Pepsi Max siis… se maistui hyvinkin oikealta. Jopa hämmentävän paljon. Se oli ehkä inan makeampaa kuin tavallinen, mutta ei paljoa. Jos se ei ainakin vielä olisi paljon kalliimpaa kuin tavallinen, ja todennäköisesti katoaisi kaupoista niin kuin kaikki muut hiemankin erikoiset tuotteet, niin ostaisin sitä lisää. Paljon. Tuosta edeltävästä lauseesta muuten päästään seuraavaan arvostelukohtaani. Kofeiiniton Pepsi Max pääsi siis uudestaan ostettavien listalle. Vähän päälle vuosi sitten olin Maltalla katsomassa ystävääni, ja heidän Pepsi Maxinsa ei maistui oikealle, tai ainakaan samalle kuin täällä Suomessa.

Suomen kielioppi

Tätähän on mukava arvostella. En tarkoita sitä, että kun alan kertoa vitsiä joka alkaa ”Jos on oikein sanoa omenoja, omenoita ja omenia…”, kaikki alkavat huutamaan ja he pitävät yhtä vaihtoehdoista kokonaan vääränä, vaikka kieliopin mukaan ne ovat kaikki oikein. Ei. Minä puhun ratkaisusta jonka mukaan jokaisessa lauseessa pitää olla verbi. Ei pidä.

Myönnän että kirjoitan usein väärin. Useimmiten vahingossa, mutta välillä myös tahallani. Sillä minä en kirjoita niin kuin sitä joku lukisi, vaan minä kirjoitan sitä niin kuin minä sen puhuisin. Esimerkkinä ylioppilaskirjoituksiini kirjoittama lause. ”Isälläni lempi-bändinä oli the Kinks. Minulla se oli Tourniquet. Papallani joku muu.” Täydellisen ymmärrettävä kokonaisuus. Mutta koska viimeisestä lauseesta puuttui verbi, jota en sinne suostunut laittamaan sillä se kuulosti paremmalta ilman sitä, menetin pisteitä. Opettaja sanoi minulle useasti, että ”Saisit äidinkielen ylioppilaskokeestasi joko L:n tai hylätyn, riippuen täysin arvioijasta. Joko ne pitävät tyylistäsi kirjoittaa tosi paljon tai eivät ollenkaan. Mutta se L tippuu sieltä C:ksi ihan oikeinkirjoitustaitojesi ja sääntöjen vastaisuuksiesi takia.”

Sain C:n, olin ihan tyytyväinen. Paitsi siihen että lauseessa pitää olla verbi. Pyh, sanon minä.
Ai niin, se vitsi menee loppuun näin ”…niin sitten on oikein sanoa myös prinsessoja, prinsessoita ja prinsessia.” Ja sen jälkeen olen aina kirjoittanut, että siellä oli monia prinsessia.

George the Knight

(Tämä on se piilomainos-juttu. Paitsi että jos siitä kertoo etukäteen, niin se on vain mainos. Hmm. Unohtakaa äskeinen.) Kuten tuossa aiemmassa postauksessani Zach Snyder’s Justice Leaguesta mainitsin, minä pidän suunnattomasti omasta kirjoitustyylistäni. Se on täysin suunnattu minulle. Ja itselläni kun on vielä todella huono muisti, voin palata vanhoihin teksteihini ja sarjakuviini monia kertoja, ja löytää sieltä vitsejä jotka olen täysin unohtanut, mutta jotka saavat minut repeämään. En siis koita sanoa, että olisin niin nero kirjoittajana, tai että saan kaikki ihmiset nauramaan. Koitan sanoa, että minä kirjoitan itselleni, joten olen itselleni tosi hyvä kohdeyleisö.

Elikkäs siis. Menin pitkästä aikaa osoitteeseen https://www.patreon.com/georgetheknight ja luin omia strippejäni. Suurimman osan muistin joten kuten, osan jopa hyvin. Mutta välillä tuli vastaan useita jotka olin täysin unohtanut ja repeilin. Aion pistää ne tähän alle. Osaa niistä voi olla vaikea ymmärtää ilman kontekstia, osa on paljon hauskempia ilman kontekstia, ja osalla ei ole kontekstia koskaan ollutkaan. En siis aio ehdottaa että menette ja tuette minua Patreonissa, varsinkaan kun en ole sinnekään mitään uutta saanut laitetuksi yli vuoteen. (Siis voitte silti totta kai tukea minua, sehän olisi mahtavaa ja ehkä siinä tapauksessa innostuisin ja aloittaisin taas!)

Mutta koska jokainen tähän mennessä ilmestynyt strippi on sieltä luettavissa ilmaiseksi ilman mitään maksuja, niin suosittelen lukemaan. Minuun ne upposivat kuin kuuma veitsi. Se sattui ihan sikana ja sai aikaan naurua. Nyt, pidemmittä puheitta, tässä on strippejä.

  • Mikael, Jukan ja Mirvan poika, Musta Ritari, adhd

    Edit. Kaksi päivää myöhemmin luin uudestaan tämän tekstini, ja poistin noin kaksikymmentä ei tahallista kirjoitusvirhettä. Todennäköisesti niitä jäi edelleen, mutta nyt voin väittää että loput olivat tahallisia.
Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , | Kommentoi

Zack Snyder’s Justice League (2021)


No niin, elikkäs. Ehkä siitä on nyt puolitoista vuotta kun viimeksi kirjoitin jotain tänne. Tai siis miten niin ehkä, juurihan minä sen tarkistin. Siinä tosin on hiukan liioittelua, oikeasti siitä on vain vuosi ja kolme kuukautta. Onneksi olen kehittynyt tässä välissä kirjoittajana, enkä enää kirjoita täysin tajunnanvirtana ja ilman punaista lankaa, keskittyen sivulauseisiin ja asioihin jotka eivät liity kyseessä olevaan elokuvaan mitenkään.

Mistä tulikin mieleeni, ensinnäkään en ole vielä maininnut kyseisestä elokuvasta mitään, toiseksi, eikös tämän pitänyt olla blogi joka keskittyy sarjakuvien arvostelemiseen? Piti. Piti olla. Ja onkin. Tai siis tulee olemaan? Mistä minä sen tietäisin. En minä näe tulevaisuuteen.

Zack Snyder’s Justice League tuli siis katsottua tänään. Aionko kertoa teille miten kyseinen elokuva on syntynyt, liikkeistä sen takana tai arvioita mahdollisesta DCEU:n tulevaisuudesta? En. Aionko lihavoida paikkoja ja käyttää kursiivia nimissä? En. Koska nythän on täysin selvää ainakin minulle, että minä kirjoitan tätä täysin itselleni, joten minun ei tarvitse kertoa asioita joita jo tiedän. Loogista eikö totta? Tosin siitä taas päästään paljon syvempiin kysymyksiin, kuten että aionko julkaista tämän tekstin? Jälleen kerran aion kertoa teille, että minä en näe tulevaisuuteen.

Vielä kerran siis varoitus teille jotka tätä tekstiä luette. Tämä ei ole varsinaisesti arvostelu. Tässä ei tule välttämättä olemaan minkäänlaista punaista lankaa, ja jos väitin aiemmin että tässä tulee sellainen olemaan, valehtelin. Tämä on täydellisen muokkaamatonta ajatustenvirtaa, josta on tosin korjailtu kirjoitusvirheitä. Tämän todistaa mm. se, että käytin sanoja ”punainen lanka” ja ”ajatustenvirta” jo toistamiseen, vaikka niinhän ei saisi tehdä näin lyhyessä tekstissä. Lisäksi edelliset lauseet alkoivat sanoilla ”tämä”, ”tässä”, ”tämä” ja ”tämän”.

Aloitetaan siis! Kun ottaa huomioon että tämä oli perusjuoneltaan täsmälleen sama leffa kuin aiemminkin, niin on tässä otettu aimo harppaus eteenpäin. Tämä oli viihdyttävä leffa. Whedonin versio oli kestoltaan kaksi tuntia, Znyderin saadessa leffaansa pituutta neljä tuntia. Kuitenkin tämä uudempi versio oli niin paljon mukaansa tempaavampi, että tuntui paljon lyhemmältä. Paitsi rakkoni mielestä, sillä se ei oikein ymmärrä ajan suhteellisuutta.

Hyvänä puolena verrattuna teatterissa istumiseen oli kuitenkin se, että kysyttyäni kaukosäätimen omistajalta että kävisikö pieni paussi, pääsin käymään vessassa ilman että menetin elokuvasta mitään. (Ensimmäiset sulkeet, jipii! Tarkennuksena haluan sanoa, että ”kaukosäädin” oli tietokoneen hiiri, mutta lause kuulosti ymmärrettävämmältä kaukosäätimen kanssa.)

Varsinkin Cyborgi oli saanut paljon lihaa luidensa päälle (hihii), saaden tarina-arkin joka oli oikeasti järkevä alusta loppuun. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut muiden hahmojen kustannuksella, mikä selittänee osan leffan pituudesta. Vaikka onkin myönnettävä, että Salaman ja Vesimiehen sanailut ja naljailut loistivatkin poissaolollaan, joskin tokihan ne olivatkin Whedonin aikaansaannosta. Kaikki olivat synkempiä kuin aiemmin, mutta koska synkkyys oli tehty tällä kertaa tarkoituksella kokonaan synkäksi, se toimi. Ei ollut sellaisia pakotettuja iloisuuden kohtauksia, jotka olisivat saaneet synkkyyden näyttämään naurettavalta, vaan näyttelijöitä myöden kaikki tuntuivat ottavan synkkyyden tosissaan, jolloin leffan kokonaisuus parani huomattavasti.

Myös pahiksiin oli kiinnitetty paljon enemmän huomiota. Tai no, parademonit olivat edelleen vain paredemoneja, mutta Steppenwolf toimi paremmin. Sisäistä ristiriitaa ja näyttämisen halua, sekä jonkin verran jopa taustatarinaa, ainakin verrattuna aiempaan, joka tuntui hyvinkin Whedonin tämän viikon pahikselta, jolle ei ole annettu mitään muuta motivaatiota tai tarkoitusta kuin olla pahis.

Lopputaistelu oli upea. Siinä oli menoa ja meinkiä ja oikein suuren ja eeppisen supersankaritaistelun tuntua, vaikka edelleenkin valtaosa ajasta menee tietokoneella luotujen kloonien kurmoottamiseen. Olin silti vaikuttunut. Vaikka lopputulos oli totta kai selvä koko ajan, hyvikset tulisivat voittamaan, huomasin oikein jännittäväni loppua kohden, mitä en muista hetkeen tapahtuneen. Myönnän kyllä, että tämä saattoi johtua siitä, että tämä taisi olla ensimmäinen elokuva vuoteen, jonka katsoin isommalta näytöltä kuin kännykkäni. (Olen minä oikeasti katsonut muutamia Disneyn klassikoita ja ainakin Scott Pilgrim vs. the Worldin tuosta telkkaristani, mutta tämä oli sentään tykillä heijastettu kankaalle, ainakin kuusi kertaa isompi kuin tuo minun telkkarini. Mutta jälleen kerran se, että kaikki muu olisi katsottu kännykältä kuulosti siistimmältä, vaikka olikin oikeastaan vale.)

Huonoja puolia tässä oli kuitenkin myös. Monia kohtauksia ei ollut pidennety millään järkevällä materiaalilla, vaan joissain action-kohtauksissa oli hidastuksia hidastusten päälle, ja Batman ravasi hevosella vaikka kuinka pitkään alussa. Mutta ainoat oikeasti häiritsevät kohtaukset olivat lopussa. Tai siis niin, oikeasti vain aika näyttää olivatko ne häiritseviä. Sillä seuraaviin ja mahdollisiin leffoihin viittaaminen on häritsevää, jos tiedämme että niitä ei koskaan tule. Mutta eihän tämänkään pitänyt tulla, joten aika näyttää. Lisäksi, ei näitä loppuja edes ollut puolia siitä mitä niitä oli Kuninkaan paluulla, joten ollaan kai tyytyväisiä.

Scar toimi oikein mainiosti Alfredina, Miles Dyson sai lopultakin kehitettyä robottinsa, ja Amy Adams on täydellinen kaikissa leffoissa ja sarjoissa joissa olen häneen törmännyt. Myönnettäköön tosin, että niitä ovat vain DCEU:n leffat, the Office ja Catch Me If You Can-leffa. Joskin nyt IMDB kertoo minulle, että olen nähnyt hänet myös Buffy the Vampire Slayerissä ja Smallvillessä. Whedonia ja Teräsmiestä jälleen. Onko tämän arvostelu siis tehnyt täyden ympyrän, vaiko vain pysynyt paikoillaan? (Hän oli myös That 70’s showssa, josta hänet kyllä muistan, mutta kutenkin ennenkin, aiempi lause toimii vain paremmin ilman tätä tietoa. Tiedättehän, kolmen sääntö.)

Ben Affleck on edelleen ilman mitään epäilyä paras Batmaneistä tähän asti. Myönnän tosin etten ole nähnyt vielä Pattinsonin Batmaniä, ja että animaatio-batmaniä en laske tässä tapauksessa. Jason Momoa ja Gal Gadot toimivat myös mainiosti, Salaman näyttelijän nimeä en juuri muista, mutta hyvä hänkin. Steppenwolfkin oli parempi kuin aiemmin.

Frank Millerin (joka on mainittava aina) luoma Bat-tankkikin sai esiintyä, antaen toivoa tulevasta.

Yleisenä hämmennyksenä kerron siitä, että kuvasuhde oli vanhan telkkarin mallinen, mikä hämmensi helposti hämmentyviä mieliämme alussa kovin. Mutta sitten siihen taas tottui, niin kuin aina kun katselee vaikkapa vanhaa MacGyveriä, jota tosin en ole moneen vuoteen katsonut.
Tämä leffa ei kuitenkaan kaikkine parannuksineenkaan ollut DCEU:n parhaimmistoa. Sillä ne ovat tässä, laitettuna järjestykseen selostavien tekstiensä kanssa jos tarpeellista. Paras on siis ylimpänä ja huonoimmat alimpina. Eikun hetkinen, tämän onkin jännempi toisin päin, eli siis paras on viimeisenä, ja aloitetaan huonoimmasta.

Man of steel – Olen nähnyt, mitään en oikein muista. Melko tylsä siis.
Aquaman – Meinasi jäädä näkemättä, ennen kuin se saapui johonkin palveluun. Meh.
Birds of Prey – Voimaannuttava leffa jossa paljon naishahmoja, siitä plussaa. Juonta tässä ei ollut, silleen huonolla tavalla, joten tämä oli aika huono.
Shazam! – Viihdyttävä ja melko hauska leffa katsoa kerran. En ehkä koskaan jaksa toista kertaa. Ainoa näistä aiemmista jonka voisi katsoa joskus uusiksi olisi Man of steel, jota en siis kovin hyvin muista.
Justice League – Tämä tuli nyt tähän väliin tämä uudempi. Vanhempi olisi alempana listalla. Tai siis ylempänä. Tai siis siihen suuntaan että se on huonompi.
Wonder Woman – Hyvä leffa, jonkin verran sanomaa ja näyttävyyttä.
Suicide Squad – Uuh! Todella hyvä. Ei kunnon leffana ehkä, mutta leffana jonka voi pistää pyörimään, eikä ollenkaan haittaa jos käy välillä vessassa tai tekemässä jotain muuta, leffaa ei tarvitse keskeyttää. Juonta tässä ei ollut, silleen hyvällä tavalla. Visuaalisesti hauska leffa vailla mitään koherenttia juonta. Pidin.
Batman v Superman: Dawn of Justice – Ehdottomasti paras. Täydellisiä toimintakohtauksia, täydellisia hahmojen kasvutarinoita, hyvät tappelut, hyvät viholliset, näyttävää toimintaa! Todella hyvä! Vielä kun olisi saanut nämä kolme leffaa erillisinä leffoina eikä tänä yhtenä, niin tämä olisi ollut täydellinen-trilogia. Nyt se on kolme pitkää ja näyttävää traileria. Pidin suunnattomasti.

*Uudempaa Wonder Womania en ole vielä nähnyt, joten sen sijoituksesta listalle en tiedä mitään.

Loppusanat.
Kannatti katsoa, saatan katsoa joskus uudelleenkin. Mutta ensin taidan katsoa uudestaan Batman V Supermanin, sillä siitä nautin paljon enemmän. Vaikka jos ihan totta puhutaan, seuraava leffa jonka katson on Eurotrip, sillä se on Netflix-listallani seuraavana. Senkin muuten voisin arvostella tähän: se on ok.

Kiitokset jälleen kerran teille kaikille, jotka olette jostain syystä tänne asti jaksaneet tätä lukea. Kuten aiemmin taisin jo ainakin kerran todeta, tämä ”arvostelu” oli lähinnä minulle, että saisin ajatukseni vähän selkeämään. Lisäksi nautin kovasti siitä, kun tulen tänne kerran vuodessa, ja luen kaikki vanhat juttuni uudestaan niin että olen unohtanut niistä suurimman osan. Silloin luen totisesti tekstiä joka osuu minun huumorihermooni täydellisesti. Eikös elokuva-arvostelut ole perinteisestikin päättyneet tällaiseen itsensä korottamiseen? Eivätkö? Ihan sama, minä olen paras.

Kiitos Tommi ja Atte seurasta, varsinkin kun Atte alussa sanoi ”motherboxeja” äitiyslaatikoiksi, ja minä nauroin. Tommikin ennusti leffasta pari juttua, mutta niitä en enää muista että mitä ne olivat. Joka tapauksessa, menen nyt nukkumaan. Jälleen haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia, että aion vielä joskus todennäköisesti arvostella sarjakuvaakin. Nyt on vaan aika mennyt lähinnä sarjakuvan tekemisiin. Panssarikenraali – Ruben Lagus, ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari tulee kauppoihin syksyllä, ja sitähän saa totta kai myös Sotakirjastolta (kun se ilmestyy) www.sotakirjasto.net

  • Mikael, Äetsän ninjamies, tuhansien kirjaimien taltuttaja ja mies joka ei keksi juuri nyt mitään kolmatta nimitystä tähän loppuun, väsyttää kai liikaa.

    Edit.! Tämähän onkin kummallista. Palasin tekstiini seuraavan päivänä uudestaan, ja löysin sieltä edelleen tarkasta esilukemisesta huolimatta virheitä. Nyt sitten korjasin osan niistä. Lisäksi lisäilin kaikkia juttuja hakukonenäkyvyyden parantamiseksi, sillä vaikka kirjoitinkin tämän vain itselleni, haluan silti että mahdollisimman moni lukee tämän tietysti.

Kategoria(t): Elokuva, Supersankarit | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Star Wars: SPOILEREITA Rise of Skywalker (2019)

74666105_195820001579649_611958588988440410_nSpoilereita. Pelkkiä spoilereita. Ja huumoria. Tämä ei ole arvio. Tämä on hajanaisia vitsejä ja muita juttuja, joita mietin elokuvan aikana, ja jotka saavat lähinnä minut tuhahtelemaan nenäni kautta. Älä siis lue tätä, ellet ole jo katsonut tätä leffaa.

Haluan tehdä tästä kaksi julkaisua, joten teen tästä kaksi julkaisua. Toinen on tämä, jota luet nyt, ja tässä on spoilereita. Kyllä, sanoin sen jo aiemmin, mutta tämän kanssa ei saa ottaa riskejä. Mikä kuvaa tätä leffaa melko hyvin. Return of the Jedi, vai mitä? Myöhemmin koitan tehdä oikein arvostelunkin, jossa on lihavointeja, kursivointeja ja linkkejä. Saatan olla tekemättäkin. (Edit. vuonna 2021: jätän tekemättä.)

Mietittyäni asioita mahdollisimman komedialliseen muotoon, päätin tiivistää asioita. Tässä on lauseet jotka on varmasti lausuttu tuotannon palavereissa.

  • Koska Reyn omat vanhemmat kuolivat aiemmin, Rey voisi päättää että hänen vanhempansa olivatkin sisarukset Luke ja Leia.
  • Nyt kun Skywalkereiden suku on sammunut, olisi hienoa jos Anakin Skywalkerin lasten valosapelit haudattaisiinn hiekkaan. Sillä Anakin rakasti hiekkaa.  ”I don’t like sand. It’s coarse and rough and irritating and it gets everywhere.”
  • Palpatine sai vihdoista viimein unlimited power, mutta ei silti huuda unlimited power. Mikä unused opportunity. Nähtävästi vaihdoin osittain englanniksi. Oh well.
  • Pidetään aiemmistakin osista tuttu muukalaisrotujen käsitteleminen yksittäisenä stereotyyppisenä ihmisryhmänä edelleen mukana. Intiaahan ei olla vielä otettu mukaan ollenkaan?
  • Entä jos se söpömpi versio siitä yhdestä droidista saisi oman droidin?
  • Valekuolemia! Niin paljon valekuolemia! Tapetaan Kylo Ren niin monesti, että ehkä yleisö ei arvaa loppuratkaisua!
  • Avaruushevosia! Jo toisessa leffassa peräkkäin! Mandalorianhan on länkkäri ja se on suosittu!
  • Voi ei, ihmiset eivät pitäneet Last Jedistä! Kumotaan kaikki mitä siinä sanottiin. Reyn vanhemmat olivatkin sukua jollekin! Selvitetään Snoken menneisyys sivulauseessa! Tehdään Rosesta täysi sivuhahmo! Ai niin, ja korjataan se kypärä.
  • Annetaan sille wookielle nyt vihdoista viimein se mitali, niin lakkaavat valittamasta.
  • Eikös ROTJ:n lopussa näytetty Ewokeja? Näytetään mekin.
  • Me tarvitaan sponsoreita. Hei suostuisikohan Rayban vaihtamaan nimensä Reybeniksi?
  • Eikös Harrison Ford sanonut, että haluaa olla näissä mukana mahdollisimman pitkään?
  • Poe ja Finn ovat aivan liian selvästi toisistaan kiinnostuneita. Annetaan molemmille uusi selkeästi vastakkaista sukupuolta oleva kiinnostuksen kohde. Mutta Finnillähän oli jo Rey. Ja Rose. Ihan sama, annetaan sille varmuuden vuoksi kolmas. Ja sen viimeisen iho voisi olla saman värinen kuin Finnin, ihan varmuuden vuoksi.
  • Hihii, niillä on suomessa hauskaa kun Finn tarkoittaa suomalaista, mutta sen taipuminen vääntää sen Finniksi. Hihii.

Joku komedia-legenda kertoi jossain haastattelussa, että miettii aiheesta aina vähintään kolmekymmentä vitsiä, ja kertoo niistä vain parhaimmat. Nyt siis arvuuttelu teille, kerroinko vain parhaimmat vitsit, vai enkö keksinyt parempia?

Ps. kaikessa vakavuudessa, aion todellakin mennä katsomaan tämän uudestaan. Jo pelkästään visuaalisen puolen takia, joka oli upea, mutta myös sen merellä suoritetun valomiekkataistelun vuoksi. Se oli ällistyttänän nätti.

  • Terveisin Mikael Michaelangelo-Batman Skywalker-Parker, jos niitä nyt sai siis itse keksiä
Kategoria(t): Elokuva, Huumori, Yleinen | Avainsanat: | Kommentoi

Terminator: Dark Fate (2019)

74795966_439355660050179_7376328500998965984_n

Minä tässä taas hei

Spoilereita? Ei. Ajatuksen virtaa ilman sen suurempaa sensurointia tai muokkaamista? Kyllä.

Kuudes Terminaattori. Tai vaihtoehtoisesti kolmas. Molemmissa tapauksissa tämä on ehdottomasti kolmanneksi paras sarjan leffoista. Ei siis mitenkään sillä, että tämä olisi huono leffa, mutta ykkönen ja kakkonen ovat vaan niin sairaan hyviä.

Osa teistä on jo varmasti ovat päätellyt, että en arvioi tälläkään kertaa sarjakuvaa. Mutta lopuille teistä tiedoksi myös, en arvioi tälläkään kertaa sarjakuvaa. (Jos olisin viitseliäämpi, niin tekisin toisen blogin näitä leffa-arvosteluja varten, tai vaihtaisin tämän blogin nimeä. Mutta en ole. T. Meta-kommentti-Mikael)

Kävin siis katsomassa uusimman Terminaattorin tänään. Ja olihan se hyvä. Aikamatkustus on välillä hankala aihe, kuten opimme jo Endgamesta. Mutta tässä se oli toteutettu paremmin. Tai siis sitä ei edes yritetty selostaa mitenkään sen tarkemmin, sen kun mentiin vaan. Ei siis omituisia info-dumbbauksia kesken selkeän action-leffan.

Ja onhan se sanottava, mukavaa kun pitkästä aikaa saatiin koko saagan päätähti mukaan. Sarah Connorin ympärillehän kaikki on alusta asti perustunut. Ja siis tietysti Linda Hamiltonin. Sillä ei millään pahalla Khaleesi, Linda osaa oikeasti pätkiä kaikki.

Arska nyt on aina cool ja niin kuin Salvation meille näytti, kyllä tämä sarja Swarcheneggerin tarvii. Plus tapa jolla hänet oli kirjoitettu mukaan oli toimiva. (Kannattaa muuten lukea miehen elämänkerta, se on sairaan hyvä. Olen nyt lukenut sen kaksi kertaa suomeksi, ja kuunnellut kerran englanniksi. Ja aion kuunnella sen vielä uudestaankin.)

Verrattuna Salvationin mieheen josta tehtiin Terminaattori, kolmosen ”pystyn muuttumaan eri aseiksi” Terminaattoriin ja Genisyksen ”koneet ovatkin kivoja nyt olen itsekin kone” Connoriin, tällä kertaa pahikseen on oikeasti saatu jotan uutta. Ei niin uutta ja hienoa kuin Robert Patrickin esittämä T-1000 oli, mutta huomattavasti lähempänä kuin nuo muut.

Visuaalinen puoli tässä on mahdottoman näyttävää, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ja kun kerran juonikin toimii, niin kyllähän tästä nautti. Tosin on myönnettävä, että parikin kertaa leffan aikana mietin, että olisihan se huomattavasti siistimpää päästä katsomaan T2 – Judgement day isolta kankaalta kuin tämä. Tosin siinä on leffa, jonka olen katsonut kymmeniä kertoja vanhalta vhs:ltä huonolta telkkarilta, ja nauttinut joka kerran, joten ehkä se ei haittaa että en ole sitä teatterissa nähnyt.

Pidin myös siitä, että tämä leffa oli selkeästi K-16, eikä mitään muuta. Verta lensi juuri sopivasti. Vaikka sanoisin, että se että voitte sanoa koko ajan ”fuck”, ei tarkoita että sitä olisi pakko koko ajan sanoa.

Mutta joo, räjähdyksiä, ammuskelua, takaa-ajoja autoilla ja muokattuja repliikkejä aiemmista one-linereista. Kyllähän tämän katsoo myöhemmin uudestaankin.

Ps. tiesittehän että tohtori Silberman, joka tässäkin leffassa cameoi, ääninäytteli kapteeni LeChuckia Monkey islandeissa? Uskon että tiesitte. Tällä blogilla on vaan niin fiksuja lukijoita!

Pps. nähtävästi kirjoinkin tämän saman tien tuon Jokeri-arvostelun perään. Ehkä en olekaan kauhean suunitelmallinen?

20191102_230248

Saatan muuten omistaa muutaman Terminator action-figuurin.

Kategoria(t): Elokuva | Kommentoi

Joker (2019)

Minä ja Jokeri

En jaksanut etsiä kuvaa Jokerista, joten käytin omaa kuvaani.

Onko tästä tullut leffa-blogi? Ei varsinaisesti. Mutta kaveri sattui kysymään, tekisinkö arvostelun Jokeri-leffasta ja lupasin tehdä. Sarjakuvapuolelta voisin sanoa, että hommatkaahan kaikki Janne Torisevan Valas. Se kannattaa. Siitä voisi jopa arvostelun kirjoittaa jossain välissä. (Tästä muuten huomaa kuinka paljon enemmän käytän aikaa ja miettimistä sarjakuvia kohtaan. Tällaisen leffa-arvostelunhan voi tehdä koska tahansa leffan nähtyään ilman mitään suunnitelmia, mutta sarjakuvaa arvostellessa täytyy miettiä asiaa etukäteen. Lisäksi laitan leffa-arvosteluihin useasti tällaisen kummallisen meta-kommentoinnin.)

Joka tapuksessa. Kävin sitten katsomassa Jokerin. Kiteytetty fiilis: Meh.

Siis olihan se hyvä leffa, poliittisesti kantaa ottava ja kaikkea, mutta silti. Meh. Suoraan sanottuna, jos tätä ei olisi yhdistetty Jokerin omaan mythokseen, jota on rakennettu niin sarjakuvien, leffojen ja sarjojen kautta, niin eihän tätä suuri yleisö olisi koskaan käynyt katsomassa. Enkä olisi minäkään. Mutta se olisi ollut parempi leffa.

Sillä jos vaihtaisi Gothamin New Yorkiksi, Waynen vaikkapa Wilsoniksi, ja tiputtaisi pois täysin päälle liimatun Batmanin origin-storyn, niin tätä hehkutettaisiin mieleenpainuvana indie-leffana, jolle povattaisiin oscaria. Jos jaksaisin, lisäisin tähän tekstin jossa vertaisin yksityiskohtaisemmin Jokeria ja Taxi driveria. En tosin jaksa. Katsokaa Taxi driver, se on parempi.

Lisäksi, jos et jaksa lähteä kotoasi katsomaan tätä leffaa, niin katso tämän traileri kymmenen kertaa, se ajaa saman asian. Kaikki ne kohtaukset jotka olivat trailerissa, ovat elokuvassa, mutta pidempinä. Okei, okei, niinhän se on kaikkien trailereiden kohdalla. Mutta tässä kohtauksiin ei tule lisää sisältöä traileriin verrattuna, ne ovat vain pidempiä.

Olipa keskinkertainen leffa. Olisiko ensi kerralla arvostelussa sitten taas sarjakuvaa? Ei välttämättä. Jos jaksan, kerron mielipiteeni uusimmasta Terminaattorista, jonka kävin katsomassa tänään. Joskin myönnän, että olen tällä hetkellä huomattavasti kiinnostuneempi animaation tekemisestä.

Ps. ai niin, voisin myös mainostaa tuota George the Knightia, jonka tekemiseen tällä hetkellä myös käytän aikaa. Uusimpia voi lukea osoitteessa patreon.com/georgetheknight. Sitä kautta voi myös tukea tekijää, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Kategoria(t): Elokuva | Kommentoi

Leijonakuningas (2019)

MV5BMjIwMjE1Nzc4NV5BMl5BanBnXkFtZTgwNDg4OTA1NzM@._V1_SY1000_CR0,0,674,1000_AL_Onpas tässä taas kulunut tekstien välillä aikaa ja blaa blaa blaa. Tämä teksti tulee olemaan pikemminkin ajatusten purkamista, kuin vilpitöntä arvostelua, eikä arvostelun kohde ole edes sarjakuva, joten koittakaa kestää. Tai vaihtoehtoisesti olkaa lukematta, se on myös mahdollisuus!

Joka tapauksessa. Kävin katsomassa tämän Disneyn uusimman Frankensteinin hirviön. Näistä uudelleen tehdyistä kammotuksista olen aiemmin nähnyt Viidakkokirjan, joka oli sentään kohtalainen, ja Kaunottaren ja hirviön, joka oli vain turha. Tänään katsoin ensimmäisen näistä julmuuksista elokuvateatterissa. Tarkimmat lukijat saattavat jo arvata kantani Leijonakuninkaaseen.

Alkuperäinen versio, jota kohtaan myönnän tuntevani suurta nostalgiaa, on edelleen mielestäni paras Disneyn klassikoista.

Mutta tämä. Harvoin osaan ensimmäisen kymmenen sekunnin jälkeen sanoa, pidänkö elokuvasta, mutta tämä paljasti karvansa heti. Leijonakuninkaan alku on mahtipontinen ja suurenmoinen. Tämä ei ollut. Rytmitys oli heti alusta pielessä, eikä korjaantunut loppua kohden. Sillä musiikki ei alkanut samalla kuin kuva alkoi pyöriä. Pieni moka, myönnän, mutta liian suuri minulle. Alkurullaus oli muuten ihan menettelevä.

Olin oikeastaan katsomassa leffaa muualla kuin vakiteatterissani, mutta koko leffan värittömyys ei voinut olla videotykinkään syytä. Koko elokuva vaikutti harmaalta. Tiedän, tiedän, sen piti näyttää realistisemmalta, mutta kaikki näytti aivan liian ankealta. Ja pitkitetyltä. Hyvänen aika, miten voi puoli tuntia pidempi version tuntua viisi kertaa pidemmältä kuin alkuperäinen? Realistinen animointi tarkoitti myös sitä, että kaikki hahmojen ilmeikkyys oli hukattu jonnekin.

Jälleen kerran, myönnän että olen nähnyt alkuperäisen elokuvan lähemmäs sata kertaa, joten sen rytmitys tulee selkäytimestä. Mutta se ei selitä sitä, miten kaikki iskut on tässä saatu väärin. Hahmot huutavat asiat jotka pitäisi kuiskata, ja kuiskaavat asiat jotka pitäisi huutaa. Jon Favreau on ohjannut monia hyviä leffoja (okei okei, lähinnä Ironman 1 ja 2), mutta tällä kertaa pallo putosi ja pahasti.

Naisnäkökulmaa oli myös yritetty tuoda esiin nostamalla Nalan ja Shenzin välille vihaa, joka näkyi lähinnä minitappeluna leffan lopussa. Ei näin.

Huumori oli väkisin väännettyä metaa, jossa Timon ja Pumbaa muuttavat vuorosanojaan katsojien odotusten vastaisiksi. Mikä jostain syystä tarkoitti tässä jo ennestään melko paljon pieruhuumoria harrastavassa elokuvassa lisää pieruhuumoria.

Musiikki, silloin kun sen annettiin olla musiikkia, oli hyvää. Koko leffan kohokohta, Scarin laulu, oli pilattu täysin. Jeremy Ironsinkin laulaminen oli pikemminkin lausumista, mutta nyt se oli viety äärimmäisyyksiin asti. Ainoa hyvä puoli lauluissa oli se, että Zazun aamuraportti oli jätetty pois, niin kuin sen kuuluukin olla.

Ja jos luulit, että Simban ja Nalan romanssi syntyi tyhjästä alkuperäisessä, niin olet oikeassa. Joskin tässä se on vieläkin hätäisemmin tehty.

Jos en olisi ollut teatterissa poikani kanssa, olisin lähtenyt pois puolessa välissä. Poikakin tosin kyllästyi jossain vaiheessa, ja huomautteli minulle lähinnä miten kohtaukset alkuperäisessä elokuvassa menivät.

Tekipä hyvää valittaa.

Ps. kävin alkuviikosta katsomassa Spider-Man Far from homen. Siinä oli hyvä leffa. Okei okei, osa juonesta oli liiankin selvä ja osa juonesta taas niin tuulesta temmattu, ettei mitään rajaa, mutta kokonaisuus toimi hyvin. Menkää katsomaan mieluummin se.

Pps. Oikeasti olen myös tehnyt sarjakuva-arvosteluja, niitä voit käydä katsomassa Sotakirjaston youtube-kanavalta.

Kategoria(t): Elokuva | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Niskanen ja Ural: Taivalkoskelta ilmataisteluihin

Tekijät: Esa Niskanen ja Veli-Matti Ural
Kustantaja: Zum Teufel
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 72

Menkää, katsokaa, tykätkää, kommentoikaa ja tilatkaa kanava!

Ja tätähän saa totta kai kätevästi Sotakirjastolta, klikkaamalla vaikka tätä tekstiä!

Kategoria(t): Sotasarjakuva, Suomalainen | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Reima Mäkinen: Mantšuria – Mannerheimin tulikaste

Mantsuria_kansiTekijät: Reima Mäkinen
Kustantaja: Kuvagra
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 172

Minähän sitten siirryin ja aloin tekemään arvosteluja Sotakirjastolle. Mikä on sinänsä täysi vale, että itsehän minä sitä Sotakirjastoa pyöritän, eli oikeasti kaikki tapahtuu tältä samalta sohvalta kuin aina ennenkin, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Suurin muutos tällä hetkellä on se, että seuraavat arvostelut tulevat ulos video-muotoisina, youtubessa. Se ei tarkoita, että en enää kirjoittaisi tänne arvosteluja, ja pikemminkin se tarkoittaa, että tännekin tulee arvosteluja useammin. Jos ei muuten, niin ainakin linkitän kaikki uudet video-arvostelut tänne.

Mutta, menkää nyt ja katsokaa arvostelu Mannerheimista! Ja sen jälkeen olisikin hyvä tilata Sotakirjaston youtube-kanava, eikö olisikin?

Kategoria(t): Elämänkerta, Päiväkirja, Sotasarjakuva, Yleinen, Youtube-arvostelut | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Yön Ritari III: Herrakansa

Ensimmäinen arvosteluni kahteen ja puoleen vuoteen. Aika rientää ja minä sen mukana. Joka tapauksessa Yön Ritari III: Herrakansa, tai tuttavallisemmin DKIII on arvosteluni joka muuten arvostelu löytyy Kvaakista! Menne sinne siis, käyttäen vaikka tätä linkkiä!

Kategoria(t): Supersankarit | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Kommentoi

Babadook ja miten se sai minut ajattelemaan Harry Potteria.

The-Babadook-PosterKirjoitus sisältää spoilerin, joten ole varuillasi.

Kauhu ei yleensä ikinä toimi minulle. Se on joko liian ennalta-arvattavaa, tylsää tai sitten vain naurettavaa. Ainoa kauhuelokuva, jota olen oikeasti pelännyt, oli Rec, ja sekin vain siksi että katsoin sen 40 asteen kuumeessa, enkä välillä ollut ollenkaan varma tapahtuiko joku asia elokuvassa vai todellisuudessa. Muutamasta slasheristä olen pitänyt, mutta jotenkin miellän nekin enemmän omaksi lajikseen, kuin varsinaiseksi kauhuksi. Ja myönnettävä on, että Screamit minulta pilasivat aivan täysin niitä ennen katsottu Horror movie. Koko elokuvan ajan odotin, että maskipäinen murhaaja tekisi jotain hauskaa, mutta eihän se tehnyt. Tällä tarkoitan kuitenkin sekä Screamiä että Horror movieta.

Mutta, alustuksen jälkeen toiseen alustukseen. Koska kauhu ei yleensä aiheuta minussa muuta kuin myötähäpeää tekijöitä kohtaan, niin en ole montaa elokuvaa jaksanut katsoa. Ellei sitä ole minulle joku todella vahvasti suositellut. Kuten Ring, jo edellä mainittu Rec ja nyt kyseessä oleva Babadook. Toki olen katsonut suurimman osan ns. klassikoista *Manaajan, Hohdon, Sen, Alienit ja ja useamman Perjantai 13 -sarjan leffoista. Totesin tämän kuitenkin olevan liian suuri aukko sivistyksessäni, varsinkin uusien elokuvien osalta. Niinpä katsoin eilen Get outin, joka oli kliseinen kuin mikä ja jätti aivan liikaa juonia auki lopussa. Tänään vuorossa oli Babadook.

Bad a book alkoi kuten arvata saattaa, pahasta kirjasta, joka olisi fyysisenä kirjana huomattavasti enemmän tunteita herättävä kuin koko tämä elokuva. Jos en olisi koskaan kuullut tästä elokuvasta ja olisin törmännyt tähän pop-up kirjaan, olisin pitänyt sitä nerokkaana ja hauskana, vähän jopa pelottavana. Mutta se siitä kirjasta. Babadook on jonkinlainen paha henki, joka yrittää ottaa valtaansa talon kaksi asukasta, lapsen ja hänen äitinsä. Alun psykologinen ote yksinhuoltajaäidin mielenterveydellä leikittelemisestä unohdetaan täysin, kun päätetään että uhka onkin todellinen. Silloin koko elokuvaan saatu tunnelma tippuu ja rajusti. Loppu onkin sitten enemmän tai vähemmän fyysistä uhkaa ja lopputaistelua joka ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.

Kun rinnastin ensimmäisen kerran leffan puolessa välissä Babadookin nimenomaan pahaan henkeen, joka vain koittaa manipuloida asukkaita ja heitellä tavaroita, päädyin miettimään Harry Potteria, jossa Weasleyden ullakolla asustaa paha henki. Tuo kyseinen poltergeist kun ei aiheuta kenellekään harmia, vaan vain ulisee ullakolla. Hämmennykseni oli siis suuri, kun elokuvan päättyy samaan tapaan ja lopussa Babadook vain muuttaa asumaan päähenkilöiden kellariin, johon hänelle tarjoillaan matoja syötäväksi.

Kaiken kaikkiaan kyllähän tuon elokuvan katsoi, mutta eipä siinä pelätä tarvinnut.

* Manaajasta en muista mitään, Hohto oli ainoa kirja joka on oikeasti pelottanut, Se oli ihan ok, Alieneista vain ensimmäinen on kauhua, ja kaikki Perjantait sotkeutuvat toisiinsa niin etten enää muista mikä kohtaus kuuluu mihinkin.

Rowling, eli J. K., eli jälkikirjoitus. Sarjakuvien arvosteleminen jatkuu toivottavasti jossain välissä. Jotenkin vain leipäännyin kirjoittamiseen ylipäätään, varsinkin tällaisissa projekteissa joista ei tule leipää saati voita leivän päälle. Tarkoitus on kuitenkin niitäkin jatkaa, kunhan tässä taas ehditään. Tämä teksti taas tuli todella lennokkaasti ulos, sillä lopetin elokuvan katsomisen vajaa tunti sitten.

Kategoria(t): Elokuva, Kauhu | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi