Juha Vuorma: Kaapuveikko 4 – Karhujen sukua
Tekijät: Juha Vuorma
Kustantaja: Kaapu Press/J. Vuorma
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 104
”Hei koivu! Mikä se on tuo homma että pudotat talveksi lehdet pois?! Talouskasvu edellyttää jatkuvaa ponnistelua, pelkkä kesätyö ei riitä!”
Kaapuveikko on kaivossa asustava… öh… no Kaapuveikko. Kyllä te tiedätte. Sellainen karhujen sukua oleva, jolla on kaapu. Filosofinen maalla-asuja ja yksityisyrittäjä. Asuu kaivossa ja puhuu kissalleen sekä pääkallolle. Siis melkein voisi sanoa että ihan 
perushahmo huumorissa. Tai sitten ei.
Tätä Juha Vuorman sarjaa on julkaistu jo vuodesta 1992, ja edelleen se porskuttaa mm. Pudasjärveläisessä Iijokiseutu-lehdessä. Taiteilija Vuorma, jonka muita tunnettuja teoksia ovat Hitleri poimii hilloja sekä Kirkonpolttajatar ja muita kertomuksia, on luonut tämän sarjan omalaatuisen nerokkaan huumorin, joka ammentaa aiheensa niin maalaisuudesta kuin nykyajan byrokratia-viidakoistakin.
”Jaha, palaveri! Aiheena yrityksen toimitilojen sisäilmatutkimus!”
Työvoimatoimistolla usein vieraileva Kaapuveikko ei tunnu löytävän vakituista työtä. Tämä seikka ei haittaa, sillä näin hän voi pitää uusia motivaatiopuheita niin metsän puille kuin omassa yrityksessään työskenteleville kissalle ja pääkallolle. Motivaation tavoitteena ei kuitenkaan ole tuloksen parantaminen, pikemminkin päinvastoin. Vuorman leppoisa kirjoitustyyli yhdistettynä kovaan byrokraattiseen-slangiin saa nauruhermot kutkuamaan tylyimmänkin virasto-toimihenkilön tapaamisen jälkeen. Muutaman tyyppinen vitsi sentään tulee muutaman kerran liikaa, mikä ei tietenkään strippi-muotoisena haittaa, mutta jos tämän lukee yhdellä ahmaisulla, niin viimeisillä kerroilla ”kassoilla tarvitaan ruuhka-apua” ei ole enää niin hauska.
”Kassakuulutus! Kassoilla tarvitaan ruuhka-apua!!”
Leppoisa on myöskin ainut sana, mikä tulee mieleen piirrostyylistä. Kaapuveikkoa itseään lukuunottamatta, ovat kaikki hahmot ihmisiä. Tai siis kissa on kissa, ja pääkallo on pääkallo, mutta he eivät puhu. Tai no pääkallo puhuu. Kuitenkin. Taustat ovat usein soista metsämaisemaa, joka luo hyvän alustan puhuvalle karhujen sukua olevalle olennolle. Hyvin usein keskimmäinen ruutu on ilman reunoja, mikä antaa mukavan ilmavan tunnun stripille. Kansi on hyvin synkkä näinkin mukavalle aiheelle, mutta se taitaa olla Juhan heavybändi-levytaitelija-uran perua.
”Mutta mitäpä se hyövää?”
Monissa jutuissa naurun aiheena ovat nyky-ajan kiire ja oravanpyörässä juokseminen, ja kaiken hyödyttömyys, mutta ankeaan tai masentavaan ei koskaan upota. Kaikkeen vaan todetaan että mitäpä se hyövää, mutta sellaisella positiivisella tavalla. Tämä on sellainen hyvänmielen kirja.
Sarjakuvat 