Frank Miller ja Jim Lee: Batman & Ihmepoika Robin

Frank Miller ja Jim Lee: Batman & Ihmepoika Robin

Tekijät: Frank Miller, Jim Lee, Scott Williams ja Alex Sinclair
Kustantaja: DC comics ja Egmont
Ilmestynyt: 2009
Sivuja: 240

Hekotuttaa. En saa henkeä. Toistan itselleni yhä uudestaan että tämä on viihdettä. Vesi valuu silmistäni kun purskahdan jälleen nauruun. Uskottelen itselleni että tämä kaikki kääntyy vielä hyväksi. Ja niinhän se kääntyy.

”-Kuka helvetti sinä luulisit minun olevan? Olen piru vie Batman.”

Tarinan perusasetelmahan on aivan tuttu. Jälleen kerran meille kerrotaan kuinka Batman ja ihmepoika Robin löysivät toisensa. Mutta tällä kertaa liikutaankin Frank Millerin Batman-universumissa (Batman: Ensimmäinen vuosi, Yön Ritarin paluu ja Yön Ritari iskee jälleen) ja se muuttaa asioita paljon. Milleriä aiemmin lukemattomille kerrottakoon, että Batman on näissä aika psykoottinen tappaja, joka naureskelee murtaessaan pahiksien leukaluita. Ja sitten kidnappaa juuri orvoksi tulleen pojan.

Ah Frank Miller, kuinka sinun Batmaniasi rakastankaan.

”-Miksi sinä tätä vehjettä oikein kutsut? -Lepakkoautoksi.”

Juoni on siis puhdasta väkivaltaviihdettä, johon on tipautettu ripaus seksiä ja aivan liikaa toistoa. Varsinkin puhekuplien sisältö toistetaan useita kertoja saman sivun aikana. Välillä taas kuplat sisältävät lähinnä taustameteliä joka ei vie juonta eteenpäin millään tavalla. Ehkä ne on kirjoitettu tunnelman luomiseksi. Muita Millerin tavaramerkkejä on, että osalla sivuista on 12 ruutua ja sitten hypätäänkin taas koko sivun poseerauskuviin.

”-Tarvitsen trikoot. Ja naamion.”

Kirjan pilaa kuitenkin piirrosjälki. Frankin harhaiseen ja sekavaan tekstiin ei yksinkertaisesti sovi Jim Leen näyttävä supersankari tyyli, joka ottaa itsensä aivan liian vakavasti. Kaikki miehet ja naiset patsastelevat sivuilla jokainen lihas pullistellen. Jälki on sinällään hyvää, ja toimi erinomaisesti esimerkiksi Jeph Loebin kirjoittamassa Batman: Hush albumissa, mutta parhaimmillaan tämä olisi ollut Millerin itsensä piirtämänä.

Tussaus ja väritys on hoidettu niin moitteettomasti, että niistä ei mitään sanottavaa keksi. Tekstien ladonta kuitenkin häiritsee hieman, sillä välillä mennään puhekuplan reunaan asti ja ylikin. Muuten teos on toimitettu ja suomennettu hyvin. Teräsmies, Vihreä Lyhty, Ihmenainen ja moni muu tekevät pakolliset cameonsa, joista jotkut jopa liittyvät juoneen. Cameotkin kuitenkin lisäävät paljon siihen kuvaan, joka näistä ikonisista sankareista ja vihollisista on annettu Frank Millerin omassa Batman-universumissa. Huraa!

Ps. Seuraava lainaus sisältää aika pahan spoilerin.

”-Onpa omituinen hetki saada selville, että Batman on Bruce Wayne…”

ASBa

Kategoria(t): Supersankarit Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s