Useita tekijöitä: Viiltävä Wolverine
Tekijät: Frank Cho, Zeb Wells, Joe Madureira ja Jock
Kustantaja: Egmont kustannus
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 272
Tapposaari (Savage Wolverine #1-5, tekijä: Frank Cho)
Viiltävä Wolverine alkaa Frank Chon kirjoittamalla ja kuvittamalla tarinalla Tapposaari. Tämä elokuvistakin tuttu mutantti-sankari-antisankari heitetään keskelle Kadonnutta valtakuntaa, selvittämään miksi hänet on heitetty sinne. Aisaparikseen hän saa Shanna Naispaholaisen, joka on tyylilleen uskollisesti pukeutunut niukkoihin vaatteisiin, sekä Amadeus Chon, joka tuntuu nimeä myöden Frank Chon alter egolta.
”Yritän vetää henkeä. Sen sijaan yskinkin verta.”
Etunimi kaimaltaan (Miller) Cho on ottanut käyttöön 90-luvulla yliviljellyn sankarin päänsisäisen selostuksen, joka korvaa suurimman osan dialogista lyhyillä töksähtävillä lauseilla. Ja parhaimpaan Miller-tyyliin eräällä sivulla luetellaankin pelkästään erinäisiä ruuminvammoja. Cho myös osoittaa todeksi vanhan Marvel-sanonnan ”Ja jos juonesi ei edisty, pistä Hulk ilmestymään paikalle tyhjästä.”
Yhdessä vaiheessa alkaa oikeasti sataa, ihan vain että puolialaston sankarittaremme Shanna voi vahingossa liukastua ja liukua mäkeä alas mudassa. Tämän jälkeen Wolverine kompastuu samaa mäkeä alas. Kompastuu. Yliluonnollisin aistein varustettu tuhansien ja taas tuhansien fysiikkaa ja luonnonlakeja uhmaavien taisteluiden jälkeen hän kompastuu. Kompurointi ei kuitenkaan jää ainoaksi. Läpi Chon osuuden saamme huomata kuinka Wolverine sekä Shanna kaatuilevat ja tippuvat puista edistääkseen juonta. Slapstick-komediaa parhaimmillaan, mutta laiskasti kirjoitettua. Tarina kuitenkin toivottavasti jatkuu jossain vaiheessa muodossa tai toisessa, sillä niin jännään kohtaan lopulta jäätiin.
”Hölynpölyä. Tunnen tämän viidakon. Maaperä on yhtä vakaa kuin Zabun rakkaus… Hups!”
On
neksi Frank Cho tekee kuitenkin sen, missä Frank Cho on paras. Hän piirtää vähäpukeisia naisia, dinosauruksia ja joukkotappeluita. Silmä lepää jokaisessa kuvassa. Hän todistaa jälleen, että hän on yksi Marvelin kovimpia piirtäjiä.
”Calvin on hänen henkioppaansa. Minun henkioppaani on majava.”
Kädet kuolleella ruumiilla (Savage Wolverine #6-8, tekijät: Zeb Wells, Joe Madureira)
Tasaisen ylivoimainen ja anatomialtaan korrekti piirrostyyli vaihtuu lennosta tumman puhuviin viivoihin ja karikatyyrimäiseen piirtämiseen kun pääsemme seuraavan tarinan kimppuun. Elektra, tuo mystinen palkkamurhaajatar, tulee pyytämään mutanttimme apua Käden ninjoja ja Wilson Fiskiä, Käden nykyistä johtajaa ja rikollislordia vastaan. Päästääkö Wolverine pedon valloilleen, vai pystyykö hän luottamaan ihmismäiseen puoleensa, kun vastaan tulevat ninjojen lisäksi ilkeät Arbitraattorit?
”Wilson Fisk. Pakostikin kohde. Läski on yrittänyt päästää häntä päiviltä useaan otteeseen.”
Alusta asti on selvää että Zeb Wellsin käsikirjoittamassa osassa liikutaan huomattavasti synkemmissä vesissä kuin ensimmäisessä tarinassa. Juonikin on aivan eri luokkaa. Kuolleita ninjoja kasautuu kummuiksi, kun Wolverine ja Elektra yrittävät milloin päästää Fiskin hengiltä, milloin suojella tätä. Yllätyskäänteitä, hiiviskelyä ja puhdasta väkivaltaa. Tämän tyyppisissä tarinoissa Wolverine onkin parhaillaan. Mukaan on saatu myös filosofisempaa pohdiskelua päähenkilömme raivosta ja tappamisen vimmasta, sekä Wilson Fiskin rakkaudesta. Tämä ei ehkä ole parhaimmillaan aloittelevalle Marvelistille, mutta jos olet sattunut lukemaan Frank Millerin Daredevil juoksun, sekä samaisen miehen kirjoittaman ja Bill Sienkiewiczin piirtämän Elektra elää albumin, saat tästä huomattavasti enemmän irti.
”Herätimme ruumiin henkiin ja annoimme sille tehtäväksi tappamisesi.”
Kuten aiemmin mainittua, on piirrosjälki kirjan tässä osassa huomattavasti liioitellumpaa. Hahmojen tunteet ovat moninaiset, mutta silti helposti luettavissa pelkästään ilmeistä. Joe Madureira onkin parhaimmillaan kuvatessaan Wolverinen eläimellistä puolta, pistäen tämän välillä kyyristelemään silloinkin kun tämä hakee kaljaa jääkaapista. Loganin voi melkein kuulla murahtelevan tappelun tiimellyksessä, kun taas Elektran taistelutyyli on kuvattu kuin tanssi.
”Muutaman iskun jälkeen jokin sisälläni herää. Jokin, josta en ole ylpeä…”
Kädet kuolleella ruumiilla? (Tämä oli niputettu saman otsikon alle, joka kuvasi selvästi paremmin edellistä osaa.) (Savage Wolverine #9-11, tekijä: Jock)
Kolmannessa tarinassa mennäänkin sitten ohi kovaa ja korkealta. Wolverine vaan tiputetaan avaruusaluksesta tuntemattomaan, jossa hän taistelee isoja hirviöitä vastaan. Samalla hän koettaa selvittää missä hän on, ketä hänet tänne toi ja kuka on poika joka lähetettiin häntä jäljittämään.
”Ystäviäsi? Teitä on useampia? Ei tämä ole lapsille sovelias paikka.”
Jockin juoni on kuin pätkä isomman jutun keskeltä. Mitään ei selitetä, mihinkään ei palata. Tämän olisi voinut tehdä melkein kenellä tahansa sankarilla, joka vain olisi kestänyt pudotuksen. Maailmaa ei esitetä lainkaan. Lopultakaan meille ei kerrota ollaanko tässä edes maapallolla ollenkaan. Jos kuvituksesta pitäisi jotain päätellä, väittäisin että päähenkilö on kutistettu. Mutta tämäkin on vain arvaus. Myös kloonaaminen on otettu mukaan juttuun jostain syystä.
”Olet heidän kaipaamansa puuttuva linkki.”
Piirros onneksi pelastaa tämän albumin viimeisen jutun. Jock käyttää luonnosmaista tyyliä, jossa rajuja siveltimen vetoja on yhdistetty voimakkaaseen rasterointiin. Tämä luo aivan uskomattoman kovan tunnelman joka sivulle. Osa kunniasta onkin annettava Lee Loughridgelle, jonka hillityt värit eivät kenties toimisi perinteisemmässä supersankari-tyylissä, mutta luovat tähän erittäin hyvän viimeisen silauksen.
”Tappaisin juustopurilaisesta.”
Paksu kovakantinen kirja antaa Wolverinesta kattavan kuvan, mutta ihan pienimmille tätä ei kannata näyttää, vaikka Wolverine heille tuttu piirretyistä jo olisikin. Niin paljon verta ja puolialastomia tyttösiä sivuilta löytyy. Hyvään pakettiin on heitetty lisäksi paljon alkuperäiskansia, luonnoksia ja tussattuja sivuja, seikka jota henkilökohtaisesti arvostan todella paljon. Tässä on teos jota voi suositella kaikille, jotka tuntevat kanukin vain X-Men elokuvista, tai vielä pahempaa, herran omaa nimeä kantavista turhakkeista. (Okei, okei, liioittelin hieman, minä olen pitänyt kaikista X-Men leffoista, kuten myös Origineista.)
Sarjakuvat 