Kirkman ja Adlard: The Walking Dead – Seitsemäs kirja
Tekijät: Robert Kirkman, Charlie Adlard ja Cliff Rathburn
Kustantaja: Egmont kustannus
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 304
”Päätökseni oli turvallisin… kaikkien kannalta.”
The Walking Dead, jonka monet tuntevat tv-sarjanakin, on monessa mielessä erityinen sarja. Luin sitten sarjakuvaa tai katselin tv-sarjaa, niin koko ajan pelkään spoilaavani itseni joltain. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä sen verran sarjat toisistaan eroavat. Mutta tämähän ei tarkoita mitään varmuutta juonen kannalta, sillä sekä sarjakuva- että tv-versiossa kuka tahansa voi saada pureman koska tahansa, tai sitten heittää veivinsä jostain muusta syystä. Seikka joka tekeekin ilmiöstä nimeltä The Walking Dead niin hienon.
Seitsemännessä kirjassa Rick ja kumppanit ovat kotoutuneet Alexandriaan, ja koittavat toipua surusta aiemmin menettämiään ystäviä ja kumppaneita kohtaan. Rauhaa ei kestä kuitenkaan kauaa, kun sekä muurien sisä- että ulkopuolella alkaa tapahtua. Kuka sinun suosikkihahmoistasi ei selviä tästä kirjasta?
”Minun ryhmäni suojelee toisiaan. En tehnyt mitään erityistä.”
Sarjan käsikirjoittaja Robert Kirkman ei säästä meitä murheilta sen enempää kuin hahmojaankaan. Moraalisia kannanottoja pelkuruuteen ja itsesuojeluvaistoon annetaan useita, mutta ei ikinä valmiiksi pureskeltuja totuuksia. Tämä kuitenkin auttaa monesti ymmärtämään päähenkilöiden tekoja ja mielipiteitä. Itseltäni oli kuitenkin kulunut sen verran aikaa kuudennen osan lukemisesta, että ihan aluksi en ollut varma kaikista henkilöistä, että keitä he taas olivatkaan. Varsinkin kun sarjassa on heidän osaltaan melko nopea vaihtuvuus. Mukaan pääsi kuitenkin nopeasti.
Rauhalliset osuudet ja tiukka toiminta vaihtelevat mukavasti ja dialogi yksinkertaisesti toimii. Tosin rauhallista osuutta olisi saanut olla vähän enemmän, sillä juuri kun alkoi päästä sisälle muurin sisäpuolella tapahtuviin kärhämiin, niin suuri zombie-lauma onkin jo ovella ja lopettaa moiset pikkuseikat. Niin hersyävän mukavaa luettavaa tämä kuitenkin on, että koko 304 sivua oli luettava yhteen kyytiin.
”Loeta räiskiminen! Lopeta! Se vetää niitä lisää tänne!”
Charlie Adlard tuntuu myös kehittyvän piirtäjänä koko ajan. Edelleen on melkein joka paikassa kirkasvalolamput jotka luovat jyrkkiä varjoja joka paikkaan, mutta nykyään ne on sijoitettu fiksummin. Parhainta jälkeä hänellä näkee massakohtauksissa, joissa irtonaisia ruumiinosia lentelee, sekä pienissä kasvokuvissa, joissa ihmiselon koko ihanuus ja kurjuus näkyvät peittelemättä. Suuret sivunkokoiset naamat jäävät kuitenkin vähän tyhjiksi valitun tyylin takia. Onneksi näitä kohtauksia ei montaa albumissa ole.
Vaikka kuulostaakin siltä, että otan Frank Millerin esiin melko tarkkaan joka toisessa arvostelussa, on mies jälleen kerran otettava näytille. Sillä Charlien hahmojen asettelussa on tämän kanssa paljon samaa. Vaikka alussa muutos Tony Mooren (The Walking Dead – Ensimmäinen kirja) ja Adlardin välillä olikin aika rankka, niin tähän on jo ehtinyt tottua. Välillä kuitenkin jää kaipaamaan Mooren selkeämpiä hahmoja. Cliff Rathburn hoitaa harmaasävytykset kunnolla, ilman että asiassa on mitään nokan koputtamista.
”Tietyssä pisteessä on pakko jatkaa eteenpäin.”
Koska The Walking Dead on sarjana niin jatkuvajuoninen, niin lukeminen kannattaa ehdottomasti aloittaa alusta. Tämä on totta vaikka olisikin seurannut tv-sarjaa alusta asti, sillä niin paljon nämä toisistaan eroavat.
Kirjaan on saatu hienosti myös alkuperäiskansia ja muita luonnoksia. Tosin luonnos-osio on muuttunut hieman enemmän sisältämään hienovaraisia mainoksia kuin pelkkiä luonnoksia, mutta tämän antanemme anteeksi. Albumeiden ulkoinen asu on saanut pysyä edelleen upeana, mikä onkin hyvä juttu, sillä niin siisteiltä nämä kirjahyllyssä peräkkäin näyttävät, tästä isot propsit Egmontille. Jos jotain jäi vähän kaipaamaan, niin sivunumerot olisivat olleet kiva lisä. Vaikka ei niitäkään tarvita, jos lukee koko jutun alusta loppuun ilman taukoja.
”Emme saa antaa periksi. Emme tällä kertaa.”
*Koska en halua spoilata liikaa, peitän näytekuvasta yhden nimen.
Sarjakuvat 