Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina
Tekijät: Vivek J. Tiwary, Andrew C. Robinson ja Kyle Baker
Kustantaja: RW
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 168
”Etsin yhtä levyä, jota ei löydy mistään. Beatlesin ”My Bonnie””
Ringo Starr, John Lennon, Paul McCartney ja öh, se neljäs. Tällä hetkellä muistan nämä, sekä Brian Epsteinin, mikä ei ole mitenkään omituista, sillä sain juuri luettua hänen elämänkertansa sarjakuvana. Tosin myönnän, että muistan Ringo Starrin lähinnä siksi että hän esiintyi Simpsoneissa Margen idolina. Ja kyllä, tiedän että sekä Paul että se neljäskin ovat esiintyneet Simpsoneissa. Keneltä luulette että Lisa sai tietonsa kasvissyönnistä, jos ei McCartneyiltä? Nyt alan eksyä aiheesta.
Viides Beatle kertoo Beatlesien managerina ja muutenkin taustavaikuttajana toimineesta Brian Epsteinista. Hänen elämänsä homoseksuaalina 60-luvun Britanniassa, jossa homous oli vielä rikos, pillereiden käyttö, sekä ennenaikainen kuolema käsitellään melko pintapuolisesti, mutta mielenkiintoisesti. Totta kai soppaan pitää sotkea bändin riidat, entiset kiristämistä harrastavat poikaystävät, sekä kaikki muu mikä pieleen voi oikein mennä. Mutta Epstein porskuttaa eteenpäin ja vauhdilla loppuun asti. Sillä hänen visionsa oli alusta asti, että Beatleseistä tulisi isompia kuin Elviksestä. Ja sen hän myös toteutti.
”Keikoilla on heikoilla.”
Kuten jo aiemmin mainitsin, päähenkilön elämää kuvataan aika pintapuolisesti. Järjettömän määrän töitä käsikirjoittaja Vivek J. Tiwary on silti joutunut tekemään. Hän on tutkinut ja haastatellut managerin tuttavia, ystäviä, sekä niitä muita Brianin manageroimia bändejä. Tämä on luonut Brian Epsteinin hahmosta koskettavan ja uskottavan kuvan. Juoni etenee välillä kummalisin harppauksin, ja sitten taas takaisinpäin, luoden vähän sekavan tunnelman, mutta erittäin hyvin natsaava dialogi kuittaa tämän puutteen mennen tullen.
Sarjakuva tuntuu myös parhaalta formaatilta tämän tarinan kertomiseen. Jos tästä olisi tehnyt kirjan, niin siirtymien ja peräti Alan Mooremaisten rinnastusten tekeminen olisi ollut vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Tiwary onnistuu myös käyttämään toistoa hyväkseen teemojen esiintuomisessa hienosti.
”Selvä pyy. Missä soppari on? Pannaan nimi alle.”
Kuten Tiwarykin, käyttää Andrew C. Robinson maalausmaisessa taiteessaan toistoa hyväkseen. Muutamissa kohdissa vain vähän liiankin läpinäkyvästi hahmot ovat kopioidut edelliseltä, tai peräti samalta sivulta. Toimiva tehokeino, mutta ei istu muuten niin toimivaan maalaukselliseen jälkeen. Sillä teos on nimenomaan maalattua sarjakuvaa. Jokainen hahmo on helposti tunnistettavissa omaksi itsekseen olematta liian karikatyyrimäinen. Ilmeet ovat eloisia ja ruutujako mukaansa tempaava. Ja värit, ah! Hauska yksityiskohta muuten on, että sarjakuva on alussa sinisenharmaasävyinen, mutta sivulla jolla Epstein kohtaa Beatlesit ensimmäistä kertaa, albumiin ikään kuin syttyvät värit.
Kyle Bakerin kuvitus kirjassa jää melkoisen vähäiseksi, vaikka Suomessa hän näistä kolmesta tekijästä tunnetuin taitaa olla. Kuvittihan hän uskomattoman hienon ja ylivedetyn, noir-tyylisen Dick Traceyn, joka täällä meilläkin julkaistiin. Hänen kynästään on lähtöisin 7-sivuinen, Beatlesien oman sarjakuvan näköiseksi tehty sarjakuva sarjakuvan keskellä. (Jo toinen Alan Moore viittaus!)
”Sääli etten ole homo.”
Lisämateriaalit ovat tässä eepoksessa mahtavat. On esipuhetta, jälkisanoja, luonnoksia, hahmotelmia, alkuperäisen käsikirjoituksen pätkiä, hahmosuunnitelmia, ruutujakoja ja skannauksia Brianille kuuluneista tavaroista. Näin pitää extrat tehdä!
Ps. Erittäin lyhyen googlettelun jälkeen löysin George Harrisonin ja George Martinin. George Harrison oli neljäs Beatle, mutta kuka taas on George Martin, siitä en osaa sanoa. Tosin monessa paikassa juuri Martin on nimetty viidenneksi Beatleksi. Olen hämmentynyt, mutta en niin paljon että alkaisin selvittää asiaa sen tarkemmin.
”Ettehän käy Englannissa kenenkään muun lääkärillä, josta minun pitäisi tietää?”
Sarjakuvat 