Kari A. Sihvonen: Tohtori L: Outoa, mutta olemassa!
Tekijät: Kari A. Sihvonen
Kustantaja: Arktinen banaani
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 78
Ensimmäistä kertaa voin ilokseni todeta, että minullahan on arvosteltavaa oikein jonoksi asti! Toki tämä tarkoittaa vain kahta artikkelia Tohtorin jälkeen, mutta lasken sen jonoksi. Lähinnä koska se kuulostaa ammattilaisemmalta. Tämä ei tietenkään mitenkään liity itse arvosteluun, mutta päätin että te lukijat haluatte kuulla tämän. Ja yleensä olen oikeassa.
”Homma meni ns. läskiksi ja jouduin ylikasvuisten ex-bodareiden jahtaamaksi.”
Mutta nyt, itse aiheeseen. Kuten albumin kannessa mainostetaan, on sisällä kolme kummallista tarinaa. Näiden lisäksi loppusivuille on kerätty lehtien kansiksi naamioituja pin-up kuvia, jotka ovat omiaan luomaan tunnelmaa. Tohtori L on, kuten albumin nimikin vihjaa, tohtori. Myös keksijä olisi kuvaava sana. Kolmen tarinan aikana saamme kummastella keksintöjä tavallisesta ihovoiteesta, ravintolisien kautta lääkkeeseen joka saa aivot kirjaimellisesti räjähtämään päästä. Ei kuitenkaan huolta, kaikki keksinnöt päättyvät huonosti.
”Mysteeri voi aueta tohtorille kojeen avulla, joka kykenee muuttamaan ajatukset kuviksi.”
Perinteisempien älyä lisäävien pillereiden lisäksi Sihvonen tuo eteemme modernimmat versiot sellaisista klassikoista kuin Tohtori Jekyll ja herra Hyde (R. L. Stevenson) ja Frankenstein (Mary Shelley). Huumori on kirjoitettu mustaksi, mutta välillä mennään sieltä mistä aita on matalin. Ensimmäiset tarinat sortuvat välistä vain luetteloimaan tohtorin aikaisempia keksintöjä ja miten ne ovat menneet pieleen. Kolmannessa tarinassa vasta päästään enemmän omintakeiselle alueelle. Siinä myös vaihdetaan kertojan ääni minä-muotoisesta tekstistä selostavaan näkökulmaan.
Myös pientä poliittista näkökantaa ja kritiikkiä nykyajan keksinnöistä on saatu mukaan.
”Netissä jaetaan toisten tekemää vanhaa sisältöä linkkien muodossa ja laitetaan perään hymiö. Se on sitä nykyajan keskustelukulttuuria.”
Kolmas tarina eroaa piirrosjäljeltäänkin kahdesta ensimmäisestä. Alussa Kari leikittelee ruuduilla ja sivujaolla, kun taas kolmannessa siirrytään melkein kokonaan kaksi ruutua per sivu olevaan systeemiin. Ratkaisu toimii ja tuo sarjakuvaan lisää jämäkkyyttä. Piirrosjälki on liioittelevan humoristista, joskin suurin osa hahmoista on pitkiä ja laihoja. Tämän lisäksi kaikki ovat punatukkaisia. Ehkä tämä arvoitus ratkeaa seuraavassa albumissa, jossa saamme todeta sen johtuvan jostain tohtorin salaperäisestä kokeesta.
Kävin myös katsastamassa albumiin liittyvän näyttelyn Oulussa, ja sain kuulla erään piirrosteknisen seikan. Kaikkia sivuja ei olekaan tussattu kokonaan, vaan pienimpiin viivoihin on käytetty tavallista lyijykynää. Tussaus onkin kauttaaltaan melko ohutta, mikä saa rakennukset ja tavarat näyttämään hieman elottomilta. Onneksi väritys antaa oman lisänsä ruutuihin, saaden kokonaisuuden toimimaan. Fontin olisin myös vaihtanut toiseen, tämä nykyinen on aika kuiva.
”Oho, nyt tuli kyllä niin hyvä idea, ettei mikään voi mennä mönkään.”
Hullusta keksijästä, tai sanokaamme pikemminkin itselleen hyvää tarkoittavasta tohtori L:stä lukisi mielellään lisääkin, nyt kun hahmo on tullut tutuksi. Onneksi hänen keksinnöistään kirkuvia otsikoita repivät lööpit voi jättää huomioimatta, sillä tohtori L ei niistä lannistu!
Sarjakuvat 