Antti Ollikainen: Flu 2 – Jäätävä lentsu

Antti Ollikainen: Flu 2 – Jäätävä lentsu
Tekijät: Antti Ollikainen
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 60

Heti alkuun on todettava, että koska en ole lukenut Flu ykköstä, niin saatan olla vähän ulalla sarjakuvan juonesta. Niin kuin olenkin. Ensimmäinen mielikuva lyhyen selailun jälkeen on, että tässä on Indiana Jones -tyyppinen lintu, joka seikkailee etsiäkseen muinaista munan muotoista artifaktia.

Antti Ollikaisen sanattomassa sarjakuvassa sellainen Indiana Jones -tyyppinen lintu seikkailee etsiäkseen muinaista munan muotoista artifaktia, aivastellen samalla kovasti ja rikkoen siinä samalla jäätä. Muinaista munaa palvovia pingviineitä tulee myös vastaan, mutta onneksi sankarilla on mukanaan apuri joka on joko kuolemassa, tai kuolema. En oikein tiedä varmaksi. Sarjakuva etenee visuaalisesti ihan hienosti, mutta välillä en kyllä käsitä hiukkaakaan mitä tapahtuu. Lopussa artefakti-munan sisältä syntyneestä tyypistä syntyy muna, josta syntyy kai se jokin mitä ollaan etsitty. Ota ja tiedä. Päähenkilö jää vähän aivastelevaksi sivuosanesittäjäksi, eikä muita osia olla oikein jaettukaan.

”!”

Jos Antin käsikirjoitus ei oikein toimi, niin visuaalinen puoli onkin sitten ihan toista maata. Jokainen ruutu tuntuu taideteokselta, ja hahmojen liikkeen oikein tuntee. Sävytykset on tehty taidokaasti ja ne tukevat viivatyöskentelyä luoden siihen uuden tason, niin kuin tarkoitus onkin. Hahmot ovat yksinkertaisia ja silti luonteikkaita. Varsinkin tappaja-pingviinit oli toteutettu hauskalla tavalla. Kannen värikuva antaa kuitenkin osviittaa siitä, kuinka paljon paremmalta tämä olisi vielä voinut näyttää kokonaan väreissä. Kaunis albumi siis on, mutta ei siitä oikein mitään muuta saa irti.

”?”

Extroja ei ole yhtään, joten koko tämän 60-sivuisen, puheettoman albumin lukaisee läpi viiteen minuuttiin, ja siihen on jo laskettu kolme minuuttia pelkkien kuvien ihailua. Jotenkin tuntuu, että teos voisi olla arvokkaampi, jos jokainen sen sivuista otettaisiin irti ja käytettäisiin postikorttina, sillä taide pääsisi silloin irti ”juonesta” ja täysiin oikeuksiinsa.

”..!”