Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö
Tekijät: Viivi Rintanen
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 116
Taukoa arvosteluissa on ollut luvattoman paljon, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka paljon olen arvostelukappaleita sarjakuvista saanut. Voisin heittää kaikenlaisia tekosyitä tahdin hidastumiseen, mutta olen sellaiseen liian laiska. Lisäksi, ette te tulleet tänne lukemaan syitä tai tekosyitä, vaan sarjakuva-arvosteluja, joten mennään suoraan asiaan, eikö?
Suuren Kurpitsan eräs näkyvimmistä markkinointi-taktiikoista ovat postikortit. Niitä jaetaan sarjisfestareilla kädestä käteen, ja niitä tulee tilausten yhteydessä. Yksi näistä mystisistä korteista, joita usein koristavat julkaisujen kannet, päätyi kirjanmerkikseni Valtaistuinpelin toiseen osaan. Näin ollen olin ehtinyt muodostaa pääni sisään pelkän kannen perusteella selkeän kuvan kyseisestä teoksesta. Mielenkiintoni keskittyi aina vasemmassa sivussa olevaan tyttöön, joka on selkeästi varastanut tikku-omenan (candy apple, aka karamellisoitu omena).
”Mokomakin, jää puolipukeissa makaamaan, kun yritän siivota.”
Viivi Rintanen on kirjoittanut omaelämänkerralliseksi mainitussa albumissa itsestään. Saamme seurata Viiviä joka aloittaa kesätyttönä, eli kesätyöpaikassa mielisairaalan siivoojana. Tarkkaillessaan sairaalan potilaita hän tarkkailee samalla itseään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan. Päähenkilö koittaa selvittää myös omaa ahdistustaan ja masennustaan töiden ohessa ja niiden ulkopuolellakin.
Maanläheinen tarina ei vastaa syviin kysymyksiin ihmisyydestä, eikä sen kuulukaan. Mutta se esittää ne uudestaan ja pistää lukijan miettimään niitä itse. Olenko minä parempi ihminen kuin tuo, joka on joutunut tänne?
”Hitto, kun välillä kaduttaa, että tulin tänne töihin.”
Piirrosjälki on toimivaa. Puhtaat hallit ja käytävät kaikuvat, asiakkaiden huoneet ovat enemmän henkilökohtaisen näköisiä ja kaikki muukin on saatu kuvattua juuri oikein. Vesiväreillä väritetty työ luo oman tunnelmansa. Värit ovat eloisat ja kuitenkin samalla tummanpuhuvat. Taustat on usein kuvitettu iloisin värein, mutta ihmiset ovat usein harmaita, melkein jopa mustia. Varsinkin päähenkilö muuttuu alun selkeämmistä väreistä ja kuvituksesta harmaaksi hahmoksi, joka kuvaa oikein mainiosti hahmon omaa mielentilaa. Välistä värit kuitenkin hyppivät liikaa ruutujen ulkopuolelle, joka luo sivuille vähän ahtaan tunnelman. Mutta ehkä sekin on tarkoituksellista?
”Kilot, proteiinit, hiilarit, toistot, eurot.”
Mikä on täydellisen vartalon tavoittelun ja syömishäiriön raja?
Tutustu myös Rintasen seuraavaan projektiin! http://hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com/
Sarjakuvat 