Pentti Otsamo: Nipa Kettu & Joe Kaniini – Valitut hiukopalat

Pentti Otsamo: Nipa Kettu & Joe Kaniini – Valitut hiukopalat

Tekijät: Pentti Otsamo
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 76

Kaksi toisilleen kuittailevaa eläinhahmoa on strippisarjoissa melko käytetty aihe. Nipa Kettu ja Joe Kaniini eivät suuremmin eroa monista muista vastaavista sarjoista. Nämä kaksi seikkailevat usein arkipäiväisten asioiden kimpussa. Hiihtokisat, kokkailut ja erilaiset työpaikat tulevat tutuiksi, mutta absurdimpaankin suuntaan heittäydytään välillä, esimerkiksi kun muropakkauksen sisältä löytyy lehmä. Pentti Otsamo tuntuukin tehneen näitä strippejä pikemminkin muun työnsä (FC Palloseurat, Kahvitauko, Pieni olento ja muut) ohessa, sillä näissä muissa sarjoissa tuntuu olevan huimasti enemmän annettavaa.

”Olen tarponut jo ikuisuuden tässä puurossa!”

Otsamon vitsit osuvat yleensä kohdalleen, mutta hahmojen hämmentävä kaksiulotteisuus ottaa välillä pahasti silmään. Kummallakaan ei tunnu olevan minkäänlaisia pysyviä luonteenpiirteitä, vaan ne vaihtelevat stripistä toiseen. Ensin ollaan ystäviä, sitten kettu yrittääkin syödä jäniksen, ja kohta Joe onkin painotalon omistaja jonka asiakas Nipa on. Sinänsä painotalon omistajana oleminen ei yllätä, sillä osa stripeistä on julkaistu Multiprint Oy:n Hetkessä-lehdessä. Moneen kohtaan vain olisi voinut hahmoiksi laittaa melkein kenet tahansa.

Vaikka huumori ei ihan yllä ääneen nauramisen tasolle, niin leppoisa hymy vierailee lukiessa suupieleen väkisinkin.

”Nuuh… nuuh… tuuli toi juuri viestin että olet unohtanut grilliin jotain…”

Varsinkin visuaalisia vitsejä viljellään vaivattomasti. Milloin leikitellään ruudun reunoilla, milloin vain vitsin punchline on kokonaan kuvallinen. Itse päähenkilöt ovat ulkonäöltäänkin melkein kaksiuloitteisia, heidät kun näkee jokaisessa ruudussa täsmälleen samasta kuvakulmasta. Miellyttävästi kuitenkin metsäosuudet ja muutenkin luontoon sijoittuvat stripit ovat saaneet hyvät taustat. Valitettavasti tämä ei koske montaa strippiä joissa ollaan neljän seinän sisällä, tai tausta on jostain muusta tuntemattomasta syystä saanut tasaisen mauttoman väripinnan. Tämä on harmi, sillä Otsamon varmaa tussityöskentelyä olisi mielellään katsellut mustavalkoisenakin. Värit kun vielä vaihtelevat kummallisesti sekä hahmoissa että taustoissa luoden hämäävän tunnelman.

”Museoviraston suojelema jääkautinen asumus.”

Kustantajan lupaamaa hauskempaa, terävämpää ja anarkistisempaa sarjaa tästä en löydä, mutta kokonaisuutena teos on ihan mukavaa luettavaa, ei sen enempää. Suosittelisin ennemmin tutustumaan Jarkko Vehniäisen Kamalaan luontoon, jossa aiheesta saadaan enemmän irti. Mutta jos et siitä innostu, tai kyllästyt lukemaan Kamalaa luontoa kolmannen pieru-vitsin kohdalla, niin Nipa Kettu ja Joe Kaniini on todellakin ihan mukavaa luettavaa.

”Pölypunkki on vaarassa kuolla sukupuuttoon.”