Tämä arvostelu on julkaistu myös Kvaakissa, menkää sinne!
Vaikka tästä ei matkareportaasia tulekaan, haluaisin muutamalla sanalla valaista pienlehtiteltoissa 2015 tekemiäni löytöjä. Teltoissahan oli myyjiä vaikka millä mitalla. Joukossa näkyi jo legendaarisiksi nousseita tekijöitä, mutta osa heistä oli minulle aivan tuntemattomia. Koska tarkoitukseni oli etsiä minulle aiemmin tuntematonta materiaalia, on osa lehdistä on ilmestynyt tänä vuonna ja osa on jo vanhempaa perua.
Lehtien painotyö on vaihtelevantasoista. Löytyy kopiokoneella julkaistuja härpäkkeitä ja oikein rahalla painettuja lehtiä. Kaikista kuitenkin välittyy rakkaus lajiin. Pidemmittä puheitta, sukeltakaamme arvosteluihin!
Tero Mattilan Lomareissu (2015) jatkaa jo Mesan julkaisusta (Tarinoita tuntemattomasta: Paska reissu) tutuilla hahmoilla. Miehet ovat tällä kertaa työtehtävien sijaan lomalla. Mutta eihän loma olisi loma eikä mikään ilman seikkailua! Joten kun mukaan päästetään edellisessä tarinassa suivaantuneet alienit, alkaa homma rullaamaan, tainnutusasetuksilla ja ilmankin!
Lyhyeen tarinaan pääse mukaan juuri niin paljon kuin on näin lyhyessä tarinassa mahdollista. Maailma avartuu ja hahmot kehittyvät. Samaa voisi sanoa myös Mattilasta! Piirrostyötä aiemmin vähän vaivannut liian rento ote on tässä kehittynyt mainoksi. Sivellintyöskentely ja värit toimivat paremmin kuin hyvin. Kaikki pinnat ovat yksivärisiä, tasaisia väripintoja. Ratkaisu antaa vihkolle hyvin leppoisan leiman. Painotyökin on onnistunutta, värit ovat tasaiset kaikkialta missä niiden kuuluukin olla, ja ne ovat kirkkaat niin kuin pitääkin. Legenda kertoo että tämä olisi tulostettu tavallisella kotiprintterillä, mutta ainakaan lopputulosta se ei heikennä. Jos tämä ei ole täyden kympin pienlehti, niin ei ole sitten mikään. Valitettavasti julkaisu on kuulemma loppuunmyyty. Arvostelun kirjoitettuani sain kuulla myös että koko sarjakuva on toteutettu Manga Studiolla ja Wacomilla!
Fanni Maliniemen Talo (2012) alkaa pelkästään mustalla ja valkoisella tehdyllä kuvalla tapetista. Hyvin yksinkertainen juttu, joka kertoo todella paljon jo ensinäkemällä. Olemme 1800-luvulla, rikkaan henkilön kodissa, talossa joka on täynnään taidetta, tauluja ja patsaita.
Tulkinta paljastuu oikeaksi. Sivu toisensa jälkeen on täytetty antiikkisilla kelloilla, päällekäyvällä tapettillaa ja divaaneilla. Talo on hauska pieni lehti, jossa kauniit kuvat kertovat lyhyen tarinan. Erikseen on vielä mainittava lehdessä käytetty tekstausfontti, joka sopii tähän kuin nenä päähän! Lehti on luettavissa täällä.
Jussi Jääskeläisen Metalmorphose (2015) on toteutettu perinteisen metalligrafiikan keinoin. Esipuheessa tätä tarkennataan lauseella ”Käytössä on ollut etsaus ja akvatinta”. Koska en tunne tätä tekniikka, eikä minulla ole aavistustakaan mitä sanat tarkoittavat, en kommentoi sitä enempää. Kuvat näyttävät kuitenkin hyviltä, joten tekniikka lienee kai toissijainen asia. Kuvitus tuo mieleen vuoden 1927 Metropolis-elokuvan, sekä huomattavasti tuoreemman Terminator-tuoteperheen.
Sanattoman tarinan juoni vaati muutaman lukukerran auetakseen kunnolla. Elämän ja kuoleman symboliikkaa, sekä nykyajan ihmisen sulautumista teknologiaansa kuvataan kauniisti.
Teemu Kuparin Muisti on yksinkertaisesti piirretty ja pirteästi väritetty sarjakuva. Lehti on myös nopeasti luettu. Juonen puolesta tarinaa olisi voinut lyhentää vielä lisää, mutta Kupari tavoittelee lisäruuduilla ilmeisesti pientä seikkailun tuntua. Herttainen tarina kertoo läheisen menettämisestä ja sen pääosassa on kaksi talossa asuvaa naista.
Mariadrawsdaily.blogikoti.fi. Sitten päästään teokseen josta en löydä tekijän enkä teoksen nimeä. Nettiosoite on sentään mukana, joten menen sillä. Lehti kertoo tarinan merenneidosta. Juonellisesti edellinen kuvaus on melko tyhjentävä, sillä kahdeksan sivua sisältävät taiteltavan sarjakuvan, jossa merenneito nostaa päänsä veden pinnan yläpuolelle ja laskeutuu takaisin. Muuta ei tapahdu. Tekstiä ei ole lehdessä lainkaan, nettiosoitetta lukuunottamatta. Loppuun olisi saanut helpon vitsin kirjoittamalla viimeiseen ruutuun ”fin”, joka on loppu ranskaksi, mutta myös evä englanniksi. Piirrostyökin tuntuu vähän hätäisesti syntyneeltä, mutta yhdessä suhteessa tämä on nerokas lehti.
Juttu on painettu A4-arkin yhdelle puolelle. Sen jälkeen paperi on taiteltu kahdeksan sivun kokonaisuudeksi, jonka pystyy lukemaan kääntämällä sivuja. Tämä vaatii paperiin yhden viillon, mutta niittejä ei tarvita. Aiemmin en ole tällaiseen törmännyt, mutta vakuuttavalta se tuntui!
Sara Vallan Tuula (2015) on erittäin hyvän esimerkki siitä, miten sanaton sarjakuva tehdään oikein. Kaikki toimii. Ilmeet ja eleet kertovat kaiken tarpeellisen, eikä lukija joudu kertaakaan arvailemaan että mitä tarinassa tapahtuu. Tämä on siinä mielessä liioittelua, että 34 sivuisen tarinan kolmella sivulla on dialogia. Kyseessä on kuitenkin painajaiskohtaus, ja ratkaisu todella toimii.
Graafinen asu on myös alusta loppuun harkittu. Kannet, sisäkannet ja sisältö sointuvat yhteen niin mainiosti, että vastaavaa harvoin näkee. Piirros on pelkistettyä, ilmavaa ja rennon oloista. Teos on alusta loppuun yksinkertaisesti kaunis. Bravo! Lehti on ostettavissa mm. täältä.
Sarjakuvat 